NuoriLääkäri päivät

Luennoitsijat NuoriLääkäriPäivät 28-29.10.2011

1 Hallinto

Päivystävä lääkäri vuonna 2025

Raija Malmström

HYKS:n päivystys- ja valvontaklinikkaryhmän johtajana vastaa Jorvin, Peijaksen ja Meilahden päivystyksistä ja niihin liittyvistä valvonnoista. Koulutukseltaan sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri, LKT, eMBA Aalto-yliopiston Health eMBA ohjelmasta.

Antti Tamminen

osaston ylilääkäri ja gastrokirurgian erikoislääkäri, , Kanta-Hämeen keskussairaala

Tuija Niiranen

Päivystyksen ylilääkäri, Itä-Savon shp Valmistunut lääkäriksi 1999. Lääkärinuran alkuvaiheen työssä Punkaharjun terveyskeskuksessa ja sen jälkeen erikoistuvana lääkärinä Savonlinnan terveyskeskuksessa. Keuhkosairauksen ja allergologian erikoislääkäriksi HUS:n keuhkosairauksien klinikalta 2005.

Keuhkolääkärinä Savonlinnan keskussairaalassa, kunnes v 2009 siirtyi päivystyksen ylilääkärin tehtäviin.

2 A Farmakologia

Vanhuksen kipulääkitys

Riitta Kupiainen

Valmistui lääkäriksi Kuopiosta 1980. Ensimmäinen työpaikka oli Punkaharjulla kuntoutussairaala, missä sainkosketuksen ikääntyneiden ihmisten sekä neurologisten potilaiden kuntoutukseen. 1983-2001 oli terveyskeskuslääkärinä asuinkunnassaan Punkaharjulla erikoistuen yleislääketieteeseen sinä aikana. Kiinnostui vuosien mittaan vanhojen ihmisten hyvästä hoidosta ja halusi perehtyä siihen, joten valmistui geriatriaksi 2005. Sen jälkeen on kehittänyt työyksikköni kanssa geriatrista kuntoutusta sekä saattohoidon käytäntöjä että palveluasumisen asukasvalinnan prosessia Itä-Savon sairaanhoitopiirissä.

Haastava kipu

Voitto Järvimäki

Anestesiologian erikoislääkäri, Kipupoliklinikka, OYS

2 B Lastentaudit

Vatsakipuinen lapsi

Kaija-Leena Kolho

Dosentti, lasten gastroenterologian erikoislääkäri, Lasten ja nuorten sairaala, HUS

Kastelu

Mika Venhola

Kirurgian ja lastenkirurgian erikoislääkäri, Lastenkirurgia, OYS

2 C Kirurgia – Vartalon tylpät vammat

Thoraxin vammat

Vesa Toikkanen

Rintaelinkirurgian erikoislääkäri, Sydänkeskus, TaYS

Vatsan vammat

Johanna Louhimo

Lääketieteen tohtori vuonna 2003, Gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri vuonna 2010 Kliininen opettaja vuodesta 2009, Vatsaelinkirurgian klinikka, HYKS

3 A Infektiotaudit

Pitkittynyt kuume

Katariina Kainulainen

Kainulainen on valmistunut sisätautilääkäriksi v 2005 sekä infektiolääkäriksi 2008. Hän toimii infektiolääkärinä Lohjan, Länsi-Uudenmaan ja Jorvin sairaaloissa. Kainulaisen työnkuvaan kuuluvat infektiopotilaiden konsultaatiot, työ infektiopoliklinikalla, sairaalahygienia-asioista vastaaminen. Hän kuuluu Matkailijan terveysopas –kirjan toimituskuntaan.

Sepsis

Olli J. Arola

Olli J. Arola on valmistunut sisätautien erikoislääkäriksi 1996. Hänellä on myös tehohoitolääketieteen erityispätevyys (European Diploma in Intensive Care Medicine) ja sukellus- ja ylipainelääketieteen erityispätevyys. Hän työskentelee TYKS:n aikuisten teho-osastolla.

3 B TK-tason psykiatriaa

Psykiatria – mitä hoidan terveyskeskuksessa

Eeva-Eerika Helminen

Eeva-Eerika Helminen on kuopiolainen terveyskeskuslääkäri, jolla on yleislääketieteeseen erikoistuminen loppusuoralla. Erikoistumiseen liittyen hän on työskennellyt myös KYS:n psykiatrian klinikassa.

Psykiatristen sairauksien komorbiditeetit

Mika Rautanen

Mika Rautanen on lääkäriksi valmistumisen, 2007, jälkeen toiminut useissa eri vankiloissa polikliinisena ns. avohoitolääkärinä, psykiatrisen vankisairaalan osastolla Vantaalla sekä Helsingin kaupungin päivystävänä kotikäyntilääkärinä. Erikoistuu oikeuspsykiatriaan. Esittelee esityksessään psykiatristen sairauksien somaattisia oheissairauksia ja riskitekijöitä, joita avohoidossa ja terveyskeskustyössä on hyvä ottaa huomioon. Luento perustuu kokemuksiin moniongelmaisten vankipotilaiden parissa sekä Euroopan Psykiatrijärjestön vuoden 2011 koulutuspakettiin komorbiditeeteista.

3 C Lääkärinä sairaalan ulkopuolella

Liikenneonnettomuus

Antti Kämäräinen

LT, anestesiaan ja tehohoitoon erikoistuva lääkäri, Ensihoitokeskus, Tays

Lääkärinä lentokoneessa

Ari Kinnunen

Ari Kinnunen on toiminyt Helsingin lääkäriyksikön vastaavana lääkärinä 11 v sekä lääkärihelikopteri MediHelien vastaavana lääkärinä 13 v. Hän on ollut EMA:n lääketieteellinen johtaja 22 v.

Pienryhmät

EKG:n tulkinta

Raimo Hyttinen

Valmistunut lääkäriksi Tampereella v 1983. (paljasjalkainen tamperelainen). Sisätautien erikoislääkäri v 1990, kardiologian erikoislääkäri v 1997, hallinnon tutkinto v 2008.Toiminut Keski-Suomen keskussairaalassa kardiologina v 1994-2007. Ollut aloittamassa siellä invasiivista kardiologista toimintaa. Päätoiminen yksityislääkäri Terveystalo Jyväskylä v 2007 lähtien.

Jaana Luukkonen

Kardiologian erikoislääkäri, Itä-Savon shp

Nivelen tutkiminen

Vappu Rantalaiho

Reumatologian erikoislääkäri, TAYS

Tapio Kallio

Ortopedian ja traumatologian sekä liikuntalääketieteen erikoislääkäri, erikoisalajohtaja Terveystalo

Spirometria ja PEF -indikaatiot ja tulkinta aikuisella

Marisanna Schwenson

LT, Keuhkosairauksien ja allergologian, kliinisen fysiologian erikoislääkäri, Terveystalo

Annette Kainu

Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri, keuhkosairauksien klinikka, HUS

Pienryhmäopetuksessa perehdytään spirometrian tulkinnan virhemahdollisuuksiin käyden läpi potilastapauksia ja spirometriaraportteja

Murtumien radiologia ja hoito

Tero Yli-Kyyny

Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, KYS

Markus Sormaala

Markus Sormaala on valmistunut radiologian erikoislääkäriksi 2009. Sormaala on työskennellyt yli 2 vuoden ajan Malmin sairaalassa, jonne Helsingin alueen konservatiivisesti hoidettavien murtumien hoito on keskitetty. Erikoistumisaikanaan hän on toiminut Helsingin Yliopiston kliinisenä opettajana vuonna 2008. Sormaala suorittaa parhaillaan tuki- ja liikuntaelinradiologian lisäpätevyyttä puoliksi TYKS:n A-sairaalassa ja puoliksi HYKS Töölön sairaalassa, joka on pohjoismaiden suurin traumakeskus. Sormaala on väitellyt vuonna 2006 varusmiesten jalkaterien rasitusmurtumien magneettikuvantamisesta ja on suorittanut MBA-tutkinnon Helsingin Kauppakorkeakoulussa 2008-2010.

Pienkirurgiset toimenpiteet

Tuomas Lähdeoja

Lähdeoja on ortopediaan ja traumatologiaan erikoistuva lääkäri Töölön sairaalassa. Ensimmäisen pleuradreenin laitoi Kuusamon TK:ssa itsekseen pääsisäispyhinä ja toivoo, että pienryhmätilaisuudesta kollegat saisivat eväitä vastaaviin tilanteisiin.

Ilkka Koskivuo

Ilkka Koskivuo on valmistunut kirurgian erikoislääkäriksi vuonna 1995 ja plastiikkakirurgian erikoislääkäriksi vuonna 2003. Hän on työskennellyt TYKSin kirurgian klinikan erikoislääkärinä vuodesta 2004 lähtien ja Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kliinisenä opettajana vuosina 2006-2011. Koskivuo on suorittanut Suomen lääkäriliiton myöntämän lääkärikouluttajan erityispätevyyden vuonna 2010. Koskivuo on valittu Turun lääketieteenkandidaattiseuran Vuoden luennoitsijaksi vuonna 2007 ja Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Vuoden erikoislääkärikouluttajaksi vuonna 2010.

Tubiaiset - Matkailijan ja maahanmuuttajan taudit

Heli Siikamäki

infektiolääkäri, HUS

Katariina Kainulainen

Kainulainen on valmistunut sisätautilääkäriksi v 2005 sekä infektiolääkäriksi 2008. Hän toimii infektiolääkärinä Lohjan, Länsi-Uudenmaan ja Jorvin sairaaloissa. Kainulaisen työnkuvaan kuuluvat infektiopotilaiden konsultaatiot, työ infektiopoliklinikalla, sairaalahygienia-asioista vastaaminen. Hän kuuluu Matkailijan terveysopas –kirjan toimituskuntaan

Saattohoito

Outi Hirvonen

Outi Hirvonen on valmistunut syöpätautien erikoislääkäriksi vuonna 2006. Hän on suorittanut palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyden vuonna 2007, ja lääkärikouluttajan erityispätevyyden vuonna 2011. Outi Hirvonen työskentelee TY:n onkologian ja sädehoidon kliinisenä opettajana. TYKS:n syöpätautien klinikassa hän vetää palliatiivista poliklinikkaa. Hän on työskennellyt myös saattohoitoa antavassa Karinakodissa ja kotisairaanhoidon lääkärinä.

Martti Aukee

Yleislääketieteen erikoislääkäri, Jyväskylän terveyskeskus

Sukupuolitaudit

Eija Hiltunen-Back

LT, iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri, sukupuolitautien pkl, HUS

Syöpäpotilaan akuutit ongelmat

Vesa Kataja, dosentti

Vesa Kataja on valmistunut syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäriksi vuonna 1993. Hän on toiminut KYS:n Syöpätautien klinikassa erikois-, apulaisyli- ja osastonylilääkärinä 1995 – 2006 ja Vaasan keskussairaalassa onkologian yksikön ylilääkärinä 2007 – 2010. Kataja on väitellyt vuonna 1992 ja on kliinisen onkologian dosentti (2002). Vuoden 2011 maaliskuun alusta lukien hän on toiminut Syöpäkeskuksen klinikkaylilääkärinä KYS:ssa ja syöpätautiopin ma. professorina Itä-Suomen yliopistossa.

Merja Hanski

Merja Hanski on valmistunut Tampereen yliopistosta lääkäriksi v. 1984 ja yleislääketieteen erikoislääkäriksi 1998. Hän työskentelee Valkeakosken terveyskeskussairaalassa ylilääkärinä ja on suorittamassa palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyskoulutusta.

Nestehoito

Janne Liisanantti

Janne Liisanantti on pohjois-suomalaislähtöinen tehohoitolääkäri Oulun Yliopistollisesta sairaalasta. Tutkimustoimintaa hänellä on myrkytyspotilaiden hoitoon liittyen sekä tehohoitodeliriumin ja tehohoitopotilaan kivunhoidon saralla. Muina kiinnostuksen kohteina ovat kriittisesti sairaan potilaan päivystyksellinen hoitopolku ja prosessi sairaalan sisällä, lasten - ja nuorten tehohoito sekä palliatiivinen hoito.

Merja Ålander

Merja Ålander on valmistunut lastentautien erikoislääkäriksi keväällä 2010. Hän on työskennellyt OYS:n lastenklinikassa vuodesta 2007. Kiinnostuksen kohteena hänellä ovat erityisesti lastentehohoito sekä lastenkardiologia. Väitöskirjatutkimustaan hän tekee lasten hengityskonehoidon parissa.

Todistus

Aulikki Wallin

oikeuslääkäri, THL

Minna Kaarisalo

Minna Kaarisalo on valmistunut 1991, väitellyt neurologiasta 2000 (Sydänsairaudet aivohalvauksen vaaratekijöinä) ja suorittanut yleislääketieteen erikoislääkärin tutkinnon 2004. Pitkä työkokemus terveyskeskuslääkärinä ja intoa kouluttaa. Hän on toiminut Turun terveyskeskuksen koulutustyöryhmässä useita vuosia ja lisäksi vetänyt eurolääkäreiden käytännönläheisiä koulutuksia. 2011 alusta ollut kokopäiväinen tutorlääkäri Turun terveyskeskuksen sijaisille ja erikoistujille. Kaarisalo on suorittanut myös ROHTO-ohjaajakoulutuksen ja vetänyt Rohto-pajoja.